Wiessenheimin tila on Alppimaisemia parhaimmillaan ja se tuokin hotellille huomattavasti asiakkaita. Alueella on loistavat harrastusmahdollisuudet, niin hevosihmisille kuin muillekin. Hotellirakennus on pienen kylän keskustan tuntumassa ja sen erottaa tallialueesta parkkipaikka sekä pieni metsäkaistale. Hotellilla on myös hyvä majoittua jos tulee lähialueelle kilpailuihin, sillä tallissa on aina muutama tyhjä karsinapaikka vieraileville tähdille.

Tallirakennukset on täysin remontoitu ja niistä löytyy muutamia nykyajan hienouksia, kuten kolme lämpimällä vedellä varustettua pesupaikkaa, katettu kävelytyskone ja jaloittelutarhat osissa karsinoista. Sisäkarsinapaikkoja ylätallissa on 20 ja alatallissa 10, ulkokarsinoita 7 ja pihattopaikkoja 6. Varusteet löytyvät kätevästi käytäville sijoitetuista lukollisista kaapeista ja lämpimät sosiaalitilat on rakennettu vastaamaan niin oman henkilökunnan kuin yksityishevosten sekä muiden tallilla vierailevien tarpeita.

Ratsastusmahdollisuudet tilalla ovat loistavat. Kaksi hyväpohjaista kenttää, joista toinen esteratsastukseen ja toinen koulukiemuroihin sekä lämmitetty ja ilmastoitu maneesi. Täysin autottomia maastoreittejä on kilometreittäin ja kylän teillä on hyvin totuttu kaviolliseen liikenteeseen. Läheisellä metsätiellä on seitsemän erilaista maastoestettä jotka voi hypätä radan tyylisesti ja suunnitteilla on täysimittainen rata lähitulevaisuudessa.

Wiessenheimin tilan historiaa

Alunperin hotelli Alter Wert rakennettiin majataloksi suositun kulkureitin varrelle, pieneen Baijerin maalaiskylään. Majatalon rakennus on arvioitu vuosien 1917-29 tietämille ja vanhoista papereista on selvitetty sen joutuneen tulipalon armoille vuonna 1952. Palo tuhosi talon sisäpuolen lähes kokonaan, mutta se oli oikein hyvin remontoitu vanhaa tyyliä kunnioittaen. Alfons Wiessenheim, Sabinan isoisä, otti Alter Wertin hoitaakseen 1974 ja sai sen kukoistamaan. Kymmenen loistokkaan vuoden jälkeen hän kuitenkin menehtyi ja jätti pojalleen Alexanderille vastuun. Alexander entisöi paikkaa hiljalleen vuosien varrella ja saikin siitä hienon hotellin ratsastuskouluineen. Vuonna 2005 Sabina sai tilukset hoitaakseen isänsä sairauden vuoksi, mutta ei halunnut jatkaa ratsastuskoulun pitämistä vaan siirtyi puhtaasti hevoskasvatukseen ja valmentamiseen.


All images on this page © Russ Glasson & Jeff Wetherington (lisenssi)



Ulkoasu © NM.
Muut ©- tiedot täällä
virtuaalitalli | a sim-game stable